Hevoset Istunta Ratsastus Valmennus

Ratsastajan istunta on liikettä ja sen hallintaa

Oletko tullut ikinä ajatelleeksi, miten staattisia sanoja käytämme ratsastajan istunnasta? Puhumme istumisesta, asennosta, ryhdistä, suorista linjoista, vatsalihasten jännittämisestä, yleisesti rentoudesta ja niin edelleen. 

No minä olen, sillä kirjoitan parhaillaan fysioterapian opinnäytetyötäni ratsastavan äidin paluusta harjoitteluun synnytyksen jälkeen ja yritän tässä määritellä asioita. Kuten istuntaa ja hyvää ratsastusta. Ja koska olen “vähän” nörtti, olen sukeltanut asian kanssa tosi syviin vesiin. (Tämä kirjoitus on mahdollisesti myös osa omaa opinnäytetyöprosessiani – yritän ehkä myöhemmin, toivottavasti teidän hyvien kommenttien jälkeen, kirjoittaa asian uudestaan vähän yksinkertaisemmin.)

Tässä pohdintojen ja tuskailuiden äärellä olen sitä mieltä, että meidän pitäisi puhua enemmän siitä, miten istunta ei ole asento vaan liikettä. 

Hevonen liikuttaa ratsastajaa kaikkiin suuntiin 

Ratsastuksen biomekaniikan tutkijat tutkivat, miten hevonen ja ratsastaja ja heidän kehonosansa suhteessa toisiinsa liikkuvat. Hevonen ei etene tasaisesti kuten Särkänniemen possujuna, vaan se on kuin nykivä auto, joka kaiken lisäksi vielä heiluu, kiertää ja pomppii mennessään. Jokaisesta askellajista voidaan erottaa oma tyypillinen heilumiskuvionsa – yhden askeleen aikana tulee tietyt jarrutukset, kiihdytykset, kiertymiset, laskut ja nousut tietyssä järjestyksessä. Tosiasiassa eri hevosten “heilumiskuviot” kuitenkin myös eroavat toisistaan. Kun yhden hevosen harjoitusravissa on erityisen vaikeaa istua, ei välttämättä ole kyse vain suuremmista askeleista. Vaikeudet voivat johtua siitä, että ratsun liikemalli vatkaa ratsastajaansa villimmin ja voimakkaammin kuin toisella, tasaisemmalla menijällä. 

Yksi tapa metsästää  “hyvää istuntaa” on vertailla aloittelevien ja kokeneiden ratsastajien liikettä. (Tämä on ehkä hieman ongelmallista, sillä eräässä tutkimuksessa todettiin alaselkäkipujen olevan ammattiratsastajilla melko yleisiä, joten ainakin tutkimusjoukon “hyvässä istunnassa” saattaa olla ongelmansa.) Näiden tutkimusten perusteella vaikuttaisi, että ns. taitavat ratsastajat oppivat ennakoimaan hevosten liikemalleja eli kullekin askellajille tyypillistä heiluntaa. Tämä auttaa ratsastajaa mukautumaan jatkuviin pieniin, nopeisiin suunnanmuutoksiin, joita häneen liikkuvan hevosen kyydissä kohdistuu. 

Tasapaino on jatkuvaa liikettä

Staattisen kuuloisilla luotisuorilla ja asennoilla on kuitenkin hyvä tavoite: tasapainoinen ratsastaja. Tasapainohan on itseasiassa jatkuvaa liikettä, mukautumista muuttuviin olosuhteisiin niin, että painopisteemme pysyy… öö… tasapainossa? Vakaana? Hevosen painopisteen päällä? (Pitää ehkä vähän vielä hioa tätä…) Kuvittele haarniskaan puettu ritari tasapainolaudalla: mitä luulet tapahtuvan, kun lauta lähtee kallistumaan eikä hän pysty nopeasti koukistamaan niveliä? Todennäköisesti ritari löytyy vaakatasosta lattialta. 

Käytännössä tasapainon säilyttäminen tarkoittaa, että siellä pienten, nopeiden muutosten huvipuistovatkaimessa (= ratsumme) yritämme päästä mukaan uuteen liikesuuntaan mahdollisimman pian. Ettemme satulan muuttaessa suuntaa jatkaisi siihen vanhaan suuntaan, ja lähtisi mukaan uuteen vasta, kun on aivan pakko. Pakko on se hetki, kun olemme jo menettämässä tasapainomme ja sen seurauksena putoamassa/kaatumassa. Tasapainoisessa asennossa on myös mahdollista reagoida yllättäviin suunnanmuutoksiin. Olla kuin kissa, joka putoaa jaloilleen, jos ratsu teleportattaa alta pois.

Koska olemme vain ihmisiä, joilla on inhimillisen puutteellinen reaktiokyky, ja toisaalta maan vetovoiman alaisia massakappaleita, emme valitettavasti voi koskaan vaihtaa suuntaa täsmälleen sillä mikrosekunnilla kuin hevonenkin. Jos olet ikinä yrittänyt taluttaa liian päihtynyttä ja joka suuntaan valuvaa ystävää (tai kävelemään opettelevaa taaperoa), haluat varmasti kuitenkin yrittää olla skarpisti vihjeisiin reagoiva kyytiläinen kuin päihtynyt ameeba. Niitä vihjeitäkin tosin tulee yhden sekunnin aikana niin aimo pinkka, että reaktioita ei ehdi järkeillä läpi, vaan meidän on etsittävä omalle kehollemme sopivat liikeradat ja kehitettävä niistä automaattisia. 

Rento, mutta jäntevä??

Minulla on henkilökohtaisia ongelmia “pehmeät nivelet”-mielikuvan kanssa. Sillä ei nivel ole pehmeä, se on hieno voideltu sarana. Oikeastihan pehmeällä nivelellä tarkoitetaan niveltä, jonka yli kulkevat eli sen liikettä säätelevät lihakset sallivat liikkua. Siis liikkuvaa niveltä, mutta minun käsitykseni mukaan (sillä minulla todella on ongelmia tämän vertauskuvan kanssa) ei usein täysin vapaasti “löysänä” liikkuvaa niveltä, vaan sopivasti säädeltyä liikettä. 

Nivelten liikkeen säätelyyn tarvitsemme lihasjänteyttä, jotta emme hölsky kuin se klassinen perunasäkki (ennen on varmaan kuljetettu perunasäkkejä satulassa, kun kaikki tuntuvat tietävän, miltä se näyttää…). Lihaksen pitää siis jarruttaa nivelen liikettä ennen kuin mennään jo yli toivotun kulman. 

Mutta silloin, kun olemme matkalla kohti seuraavaa suunnanmuutosta, on lihasten jännittäminen turhaa energiankulutusta ja jarruttaa myös hevosen liikettä. Kehomme saisi olla vähän kuin superpallo, joka ilmojen halki liitäessään on perusmuodossaan rento (“ole rento superpallo” :D) ja seinään törmätessään käyttää lihaksiaan ottaakseen suunnanmuutoksen energian vastaan ja lähteäkseen uuteen suuntaan. Tai siis kokoelma toisiinsa liitettyjä superpalloja, sillä kehon eri osat liikkuvat eri suuntiin ja muuttavat suuntaansa hieman eriaikaisesti. 

Jos ratsastajan käsi vipattaa vimmatusti, ei kyse ole tahdonvoiman puutteesta vaan vain hevosen liikkeen aiheuttamasta liike-energiasta, jota ratsastaja ei ota vastaan jossain edullisemmassa osassa kehoaan. On turha yrittää pakottaa nyrkki olemaan paikoillaan, jos oikeasti tarvittaisiin lisää liikettä vaikkapa lonkkaan tai olkaniveleen. 

Ja miten ihmeessä tätä sovelletaan omaan ratsastukseen?

What to do? Pitääkö nyt alkaa lukea biomekaniikan tutkimuksia? Suoraan sanottuna ei ehkä kannata, jos tavoitteena on vain ratsastaa paremmin. Tekstit ovat välillä ihan järkyttävän vaikeaselkoista, ja tämä insinöörikin tavaa niitä läpi kynän ja piirustuspaperin kanssa. Mutta jos olet vähänkään nörtti ja sinulla on aikaa, niin anna palaa, ne ovat myös hypnoottisen mielenkiintoista! 

Sen sijaan suosittelen, että etsit itsellesi istuntaopen, joka auttaa sinua löytämään sinun keholle oikeat suunnat. Minun työkaluni ovat Centered Ridingia (lista suomalaisista ohjaajista) ja fysioterapiaa, mutta hyvän ohjaajan voit löytää muutenkin ja tärkeintä on, että löydätte yhteisen sävelen. 

Itselläni on myös tällä hetkellä mahdollisuus ottaa uusia oppilaita (Uusimaa, Kanta-Häme, erikseen sopien Tampereen seutu). Lue tosi lyhyt esittely tai aiemmassa kirjoituksessa ajatuksia valmennuskulttuurista. Voit ottaa yhteyttä laura.santakivi@liikutella.fi tai 050 5954 126. 

.

Pelasta kirjoittaja tyhjään metsään huutelemisen pelolta! Jaksoitko lukea tänne asti? Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Menikö korkealta ohi tai mutkat liian suoriksi? Saitko uusia oivalluksia? Antaako tämä blogipohja kommentoida ollenkaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 − six =