Raskaus

Tanakka, vahva kehoni, kaipaan sinua

Raskaus on ihmeellinen asia. Minulla meni alkuun viikkoja tottua ihan vain siihen ajatukseen, että sisälläni kasvaa uusi ihminen. Ymmärrän biologian ja pystyn käsittämään, että tammojen sisällä kasvaa varsoja tai että ystäväni saavat lapsia, mutta että elämää kasvamassa tässä minun omassa kehossani, samassa verenkierrossa – unbelievable!

Naisten kehot ovat erilaisia ja reagoivat raskauteen eri tavoin. Toiset ratsastavat vielä viikkoa ennen synnytystä tai pystyvät juoksemaan lenkkejä hyvinkin pitkään. Vähän maltillisemmat käyvät uimassa ja äitiyspilateksessa. Julkisen raskauskuvaston odottava äiti on hoikka tai urheilullinen, hehkuva ja käsittämättömän kiinteä lukuunottamatta söpöä vauvavatsaa. Ei pyöreä, pehmeä, laajeneva, aina hengästynyt.

Oma kehoni ei totisesti ole päästänyt minua tässä asiassa helpolla. Jotkut niveleni ovat muutenkin yliliikkuvat ja raskaus lähti löysyttämään kudoksiani todella vauhdilla. Kehoni valuu joka suuntaan kuin sulava jäätelö. Nyt puolen välin jälkeen erinäiset nivelet ovat hetkittäin vähän sinne päin paikoillaan, kauppakassille on tullut kantapään kautta kokeillut painorajat ja tallilla voin taluttaa vain hevosia, jotka voin tarvittaessa päästää irti. Talikkoa en ole pystynyt käyttämään viikkoihin, siinä on aivan liikaa vipuvartta.

En ollut ennen raskauttakaan missään huippu-urheilijan kunnossa. Tyytyväisesti tanakka. Pystyin kuitenkin juoksemaan bussiin, tamppaamaan kolmattakymmenettätuhatta askelta kaupungissa tai tallilla, siivoamaan karsinoita ja nostelemaan aivan tolkuttoman painoisia rehusäkkejä. Sain ehkä helposti kaikki flunssat, mutta koin silti itseni vahvaksi ja pystyväksi.

Minä tiedän, että kehoni tekee nyt tärkeää työtä, kasvattaa uutta elämää. Se on aivan käsittämättömän ihmeellistä! Minulla on todella suuri luotto sen kykyyn selvitä tehtävästään enkä ole oikeastaan huolissani edes synnytyksestä. Ulkoiset muutokset, raskausarvet tai miltä takapuoleni tai rintani tulevat näyttämään raskauden ja imetyksen jälkeen, eivät huoleta minua.

Mutta se tunne, että kykenen ja pystyn. Että en joutuisi ihan tosissani miettimään, riittävätkö voimani kävellä bussipysäkiltä kotiin tai mitä uskallan ostaa ruokakaupasta, että saan kannettua ostokset edes hyllystä kassan kautta autoon. Että pelkkä sängystä tai lattialta ylös pääseminen ei olisi strateginen tehtävä ja urheilusuoritus. Että ei tarvisi laskea, montako tuntia on tänään jo istunut, vieläkö keho kestää ajaa tallille ja takaisin.

Kasvatusalusta, se minusta on tullut. Edessä on pitkät neljä kuukautta. Pelottaa, mikä on toimintakykyni marraskuussa, kun olo on nyt jo näin tukala. Tai miten tämä tehtävänsä ilmeisen vakavasti ottava keho suostuu kevään aikana lähtemään palautumaan.

Tanakka, vahva, sinnikäs kehoni, minä ikävöin sinua. Toivottavasti sinulla on joskus taas aikaa minullekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 − eight =