Arki Ponityttö Raskauden jälkeinen kuntoutuminen Ratsastus Tavoitteet Urheilu

Yksi harjoitus fyssarilta muutti kaiken! Poniäidistä (poni)urheilijaksi – osa 2

THE pallo luonnollisessa esiintymisympäristössään.

Ensimmäisen osan jälkeen on päästy eteenpäin, tultu vastentahtoista takapakkia ja taas kitkutettu eteenpäin. Nyt on melkein pieni vauhti päällä – yksi pieni harjoitus on loksauttanut kehossa monta palaa paikalleen ja lisäksi meillä on opittu nukkumaan! Parasta!

Toukokuussa lempeästi eteenpäin

Toukokuu oli väsynyttä aikaa. Jalat kuitenkin kuljettivat, joten kävelin paljon metsässä vankkureita lykkimässä ja pelastuin muuttumasta kurpitsaksi, kun pienellä ihmisellä oli levoton meno. Kotona maistui laajaliikkeinen ja rauhallinen liikkuvuusharjoittelu, jolla oli välitön omaa oloa parantava vaikutus ja joka vauvan mielestä näytti huvittavalta, mutta lantionpohja- ja keskivartalotreeneihin ei paukut riittäneet. 

Opettelin myös lähtemään tallille arki-iltana poni-isin tultua töistä! Sokeria kyllä kului, kun piti pysyä ratissa virkeänä… Harjoittelimme harppojan kanssa paljon istunnalla ratsastettuja siirtymisiä. Toukokuun lopulla palaset loksahtivat kohdillaan ja noin vuoden aivotyön jälkeen laukannostot onnistuivat pelkästä istunnasta ratsastaen. Kyllä leijuin ja hihkuin!

Seuraavana päivänä olin menossa vuoden ensimmäiselle Alexander-tekniikan tunnille etsimään taas yhteyttä omaan selkääni. Melkein perillä turistibussi tönäisi välissämme ollutta työmaa-aitaa ja sain aidan jalan omalle räpylälleni. Jalkapöydästä murtui luu ja pari varvasta otti muuta osumaa. 

Kesäkuussa ei iloittu

Minun on vaikea edes kirjoittaa kesäkuusta. Jouduin reilun viikon ajan jatkuvasti vähentämään kuormitusta, kun jalka meni koko ajan kipeämmäksi. Lopputulos tuntui kutakuinkin karsinalevolta ja arki oli välillä vähän rankkaa, kun ei päässyt metsään hengittämään. Se, mitä oli pakko kävellä, oli kovista kengistä huolimatta epämääräistä klenkkaamista ja koko kroppa veti jumiin ja kipeäksi. 

Olin kuukauden ratsastamatta ja jouduin jättämään Centered Riding -ohjaajien Update-kurssin väliin. Kun kuun lopussa kiipesin takaisin satulaan, tuntui oma keho taas ihan vieraalta ja kaikki kevään aikana tehty työ hukkaan valuneelta. Ei varsinaisesti ilahduttanut. Toisaalta samaan aikaan tuntui, että kudosten kimmoisuus oli alkanut palautua, mikä antoi edes pientä toivoa. 

Heinäkuu unen ja levon ehdoilla

Heinäkuun alussa olin aivan sekaisin. Olisin antanut mitä vain ehjistä yöunista. Ajatuskin lähteä metsään tuntui mahdottomalta, väsymys sai kropan särkemään. Oli pakko yrittää ihan vain selvitä. 

Ihana fysioterapeuttini Sara (Pelvic Angels) otti tästä haasteen ja mietti minulle kaksi äärimmäisen yksinkertaista ja äärimmäisen vähän ponnistelua vaativaa harjoitetta. Pieni pallon kanssa seinää vasten tehtävä vinojen vatsalihasten herättely ja pieni lantionpohjan aktivointi. Ei juuri liikettä eikä voimaa, vaan hengittelyä, suuntien ajattelua ja lihasten kevyttä aktivoimista. 

Meni yli viikko ennen kuin puhti riitti kotiharjoitteluun. Aloitin puolella tavoitemäärästä edes muutamana päivänä, mikä vei alle kymmenen minuuttia, mutta aika pian koukutuin. Joka kerta palloharjoituksen jälkeen minulla oli tunne, että lattia työntää minua ylöspäin. 

Ja niin, kyllähän minä ratsastin! Ajoin välillä arki-iltaisin tallille poni-isän tultua töistä ja olin kotona joskus vasta puolen yön jälkeen. Näin jälkikäteen se kuulostaa ihan järkijättöiseltä touhulta siinä väsymyksessä, mutta toisaalta hevoset ovat minulle sellaista elämän eliksiiriä, että oikeastaan reissut olivat vain voimaannuttavia. 

Ne täydelliset laukannostot eivät muuten enää onnistuneet, vaikka yrityksen määrästä ei ainakaan ollut kiinni. Luultavasti jahdatessani lopputulosta en paneutunut niihin välttämättömiin vaiheisiin riittävällä huolella ja herkkyydellä. 

Parasta juuri nyt!

Jostain syystä meillä alettiin nukkua vähän paremmin heti unenpuute-kirjoituksen jälkeen ja viime viikon alussa isi ja ponityttö toteuttivat vielä unikoulun. Yhtäkkiä meillä nukutaan jopa 7-10 tuntia parilla hyssyttelyllä ja tutin antamisella, ja ensimmäisen maitotankkauksen jälkeenkin vielä tunti tai pari. Tuntuu todella omituiselta olla vain tavallisesti väsynyt eikä koko ajan ihan miinuksella. 

Sitten on se pieni vinoja vatsalihaksia aktivoiva palloharjoitus! En tiedä, näkikö Sara harjoituksen antaessaan kaikki sen mahdollisuudet, mutta se on ollut suorastaan elämästäni puuttunut palanen. Minun on pakko kirjoittaa lista, mutta yritän olla jaarittelematta. 

  • Eteenpäin työntynyt pään asento on lähtenyt korjaantumaan.
  • Tarve oikaista rintarankaa on vähentynyt ja kontrolli on parantunut. Tämän seurauksena selkäni ei ole ainakaan kahteen viikkoon kipeytynyt kohdasta, josta se on oireillut vuosia. Ensimmäinen tämän kesän tavoitteista, “Selkä ei kipeydy ratsastuksesta”, on siis saavutettu!
  • Tunne, että lattia työntää minua ylöspäin, on yleistynyt. Kehoni on saanut suunnan ylöspäin ja minulla on paljon jäntevämpi olo. Tämä on yleistynyt myös satulaan – kehoni kannattelee itseään ilman, että minä tietoisesti yritän olla pitkä ja suora. 
  • Kävelyni on muuttunut. Nyt todella tunnen, että tukijalka työntää minua ylöspäin ja tukijalan voima siirtyy lonkkanivelessä keskivartaloon. Muutos kuormitukseen on niin iso, että sain koko perheen rauhallisella päiväkävelyllä pakarat kipeiksi. Ne eivät taida olla joutuneet hetkeen töihin :D.
  • Jalkojeni takaketju ei vedä koko ajan jumiin niin kuin jo 20 vuotta sitten. Tämä suorastaan muuttaa minun kuvaani siitä, millainen minä olen. 
  • Rintakehäni on alkanut leventyä ja olkapäiden eteenpäin kääntyminen hellittää.
  • Myöskään kyljet eivät vedä itseään koko ajan jumiin. Tämä on oikeastaan vähän sääli, sillä hengityksen tahtiin tekemäni lempeät venytykset tuntuivat aiemmin todella makeilta. Sen tunteen menettäminen olkoon tämän muutoksen pienen pieni miinus :D

Miksen lyö ohjeita tiskiin? Koska se, mitä minun kehoni tarvitsi, ei välttämättä ole se, mitä sinun kehosi tarvitsee. Tai kumpikaan meistä ei tiedä, mitä minun yritykseni kirjoittaen kuvata ja sinun ymmärtää lopulta toimintana tuottaisi. Sen sijaan sydämeni pohjasta suosittelen, että jos sinun kroppasi jollain tavalla krakaa tai haluaa vetää itsensä aina uudestaan jumiin, niin etsi itsellesi hyvä fysioterapeutti avuksi juuri siihen sun tilanteeseen!

Ratsastaessa minusta on tuntunut, että olen alkanut saada tasapainoa ja reaktionopeutta takaisin. Olen työstänyt paljon laukkaa (tai lähinnä laukan ratsastamista) ja keskivartaloon on vähitellen alkanut löytyä voimaa. Hevoseni liikkuu hetkittäin paremmin kuin vielä ikinä meidän yhteisten vuosien aikana, mistä olen erityisen tyytyväinen. Ja sitten on niitä hetkiä, kun koko paketti leviää, mutta järjestäen joka ratsastuskerran jälkeen on edes jokin asia, johon voi olla tyytyväinen. Olen opetellut iloitsemaan niistä sen sijaan, että tuskailisin täydellisyyden puutetta!

Ylipäätään keho on viimeisten viikkojen aikana alkanut tuntua siltä, ettei se enää ole aivan romuna raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Kudoksiin on alkanut palata jonkinlainen kimmoisuus, vaikka aivan entisellään ne eivät vielä ole, eivätkä taida tullakaan niin kauan, kun imetän. Lisäksi tuo edellä ylistämäni pikkuharjoitus ja sen vaikutukset ovat antaneet hirveästi uskoa oman kehon mahdollisuuksiin. Olen käynyt polkemassa pieniä pyörälenkkejä ja sykkeiden nousu ja rasitus ovat alkaneet tuntua pitkästä aikaa hyvältä!

Syksyn haasteena aikataulutus

Meillä on alkamassa ihan uudenlainen arki. Ensi viikon jälkeen minulla alkaa taas koulu ja alamme poni-isin kanssa vuorotella kotivuoroissa. Eikä vain kotipäivissä vaan varsinkin elo- ja syyskuussa teemme usein puolessa päivässä vuoronvaihdon. Olen hurjan kiitollinen, että tällainen järjestely on meille mahdollinen (suukkoja isin firmalle, isin asiakkaalle ja isille itselleen!), mutta voin myöntää, että kyllä jännittää. 

Kaikkia palapelin paloja ei ole vielä edes laitettu paikoilleen – aiomme suunnitella yksityiskohdat viikko kerrallaan, mutta on jo nyt selvää, että arkipäivinä tallille ehtiminen tulee olemaan melko lailla mahdotonta. Itseasiassa pelkkä pyörälenkille ehtiminen voi olla haastavaa. Onneksi tiedän, että hevoseni elävät laumassa ja pihatossa omaa liikkuvaa elämäänsä, eivätkä todennäköisesti ole kovin pahoillaan, vaikka minua ei näkyisi. Minulla tulee olemaan paljon vaikeampaa!

Tämä lista on ehkä enemmän itselleni muistutukseksi, mutta ehkä se myös selittää, miksi meillä tehdään tämä asia vähän epätyypillisesti. Tämän syksyn voimavarat ja plussat! 

  • Ponityttö on kotona omien vanhempiensa kanssa.
  • Ponityttö ja isi saavat lomailla yhdessä pitkin syksyä!
  • Ja kun on minun ja ponitytön kotipäivä, voin keskittyä vain yhdessäoloon haikailematta muualle, sillä sille työnteolle ja itsensä toteuttamiselle on varattu oma aikansa.
  • Ponitytön kanssa ollessa pystyy jumppaamaan, kunhan on valmis huomioimaan myös hänet! (Itseasiassa hänen kanssaan pystyy tekemään vaikka mitä, hän on tarkkaavainen ja harkitsevainen hauska tyyppi!)
  • Joten ei tarvitse edes kuvitella, että pitäisi jumpata vauvan nukkuessa vaan silloin voi levätä itsekin. Jos siis ylipäätään haluaa jumpata.
  • Ja jos välillä tuleekin olemaan vähän rankkaa, niin se kaikki edistää mahdollisuutta valmistua ensi kevään lopuksi, ja sen jälkeen voimme vapaammin rakentaa meidän näköistä arkea.
  • Me ollaan poni-isin kanssa ihan huikea tiimi, jossa molempien hyvinvointi, kiinnostukset ja unelmat ovat tärkeitä. Yhdessä me pystytään mihin vaan! 
  • Ja oikeastaan tuohon edelliseen voisi jo nyt kirjoittaa mukaan myös ponitytön ja kaikkien hyvinvoinnin, kiinnostukset (mm. mustikkapuuro ja sukkien imeskely) ja unelmat. 

Halkean rakkaudesta! Kannatti kirjoittaa! Suukkoja koko maailmalle!

(Seitsemän kuukauden unenpuutteen vaikutukset saattavat vielä vähän näkyä tarinankerronnassa…)

Artikkelikuvassa THE pallo, joka on osallisena THE harjoituksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

four × 5 =